sunnuntai 17. elokuuta 2014

Katusählyillä satamassa

Viisi Segerin pelaajaa, Puustinen-Tolonen-Impiö-Gustafsson-Toroi, oli mukana joukkueena Welhojen järjestämässä perinteikkäässä katusähly-tapahtumassa Kuopion Satamassa.


Alkusarjasta oli tuomisina kakkostila kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Neljännesvälierissä kaatui kestomenestyjä Katuhait vielä näyttävästi lukemin 4-1, mutta puolivälierien toiminimi Maaliruisku oli liian paha vastus vieden 7-2 paikan jatkopeleistä. Perinteisen mukava turnaus oli taas ja eiköhän sitä vuoden päästäkin jonkinlainen orkesteri saada tapahtumaan liikkeelle!





keskiviikko 13. elokuuta 2014

Otteluohjelma julkaistu kaudelle 2014-2015

Liiton uusilta aivan yliselkeiltä sivuilta, noilta joista tulee mieleen maikkarin takavuosien bling-blingit, niin löytyypi uusi otteluohjelma. Tai no löytyy ja löytyy, onneksi oli suora linkki käytettävissä. Segerin osalta sarja starttaa heti kovalla ottelulla VehVe X:n poikia vastaan. Viime vuodelta on vielä tuoreessa muistissa miten otettiin 12 maalilla kuokkaan kauden puolivälin paikkeilla. Nyt on hyvä maksaa potut pottuina Iisalmen nihkeällä matolla 4.10 klo 12. Muu otteluohjelma löytyy täältä