tiistai 13. joulukuuta 2016

Sarjataulukko 11.12.2016

Tappiollinen turnaus painoi Segerin sarjassa viimeiselle karsijan paikalle. Tiukassa sarjassa jaetaan seuraavan kerran pisteitä lisää Sonkajärvellä 7.1.2017 ja silloin vastassa ovat Painkillers sekä Apassit II. Luvassa on niitä kuuluisia neljän pisteen pelejä...

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

SB Jaws & IisKi, Studentia 11.12.2016

Pelit jatkuivat tutulla Studentialla ja luvassa oli kovia settejä. IisKi ja Jaws tiedettiin liikkuviksi porukoiksi ja helppoja pisteitä ei varmasti olisi tarjolla. Mukaan saatiin iskukykyinen porukka. Kuitenkin Anssi ja Riku olivat isoja menetyksiä, kun eivät paikalle päässeet. Lisäksi puuttuivat Jiri sekä pitkäaikaistoipilas Matikainen. Kimmo sen sijaan oli löytynyt kaikkien riemuksi paikalle. Veskareista paikalle saatiin molemmat ottelut pelannut Paananen




SB Jaws kamppailua oli muuten kuvaamassa ex-Seger J-P Heimola ja mukava setti kuvia komeista miehistä löytyy täältä: https://www.flickr.com/gp/jariheimola/a75513

maanantai 21. marraskuuta 2016

Uusi tukija ja pelipaita

Joukkueelle on tilattu uudet mustat pelipaidat nykyisen keltaisen rinnalle. Edelliskaudesta poiketen tällä kaudella on useita joukkueita jotka pelaavat keltaisilla ja näin reagoimme nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen.

Samalla saimme joukkueelle myös uuden tukijan, joka onkin heti vahvasti paitahankinnassa mukana. Eli jatkossa Segeriä sponsoroi myös http://www.mjdynastia.fi/


lauantai 12. marraskuuta 2016

Sarjataulukko 12.11.2016

Keskikastissa tiukkaa

Painkillers & SB Netto, Nilsiä 12.11.2016

Kauden kolmas turnaus pelattiin Nilsiässä. Tällä kertaa Segerillä oli outo tilanne. Kaikki tiesi missä Kimmo on. Nimittäin Impiö oli Prahassa. Ja siellä oli muitakin Segerin pelaajia. Ainakin Ossi ja Musti. Anssi oli jossain itärajalla tuntemattomasta syystä ja Matikainen puolestaan länsinaapurissa. Päivän peleihin saatiin siis tasan pari kentällistä. Molemmat veskarit oli paikalla ja kuviakin heidän toimestaan räpsittiin meikäläisen luurilla. Sieltä löytyi monenlaista otosta kuten tämä alla oleva...



sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Sarjataulukko 22.10.2016

Varsin tasaisissa merkeissä mennään. Jokainen piste on kultaakin kalliimpi tällä kaudella. Näin arvelee SK Segerin asiantunteva verkkotoimitus


lauantai 22. lokakuuta 2016

KallSi & KBC, Kuopio 22.10.2016

Kauden toinen turnaus pelattiin jälleen Studentialla. Tällä kertaa luvassa olivat aamupelit. Edellisestä turnauksesta ei lähtenyt kuin yksi piste mukaan ja helppoa ei ollut luvassa nytkään. Edelliskaudelta tuttu Sonkajärven porukka oli mukana kolmosen karsinnoissa jo keväällä. Kolmosesta viime kaudeksi takaisin neloseen tippunut KBC oli jo etukäteen tiedossa vaikeaksi vastustajaksi aiempien pelien perusteella. 


Segerillä saatiin suht hyvin sakkia liikkeelle. Pitää kiittää näin verkkotoimittaja-managerin roolista, että porukka on mukavasti sitoutunutta toimintaan. Tällä kertaa myös kaikkien yllätykseksi Kimmo Kimisevitskin oli paikalla. Poissa sen sijaan reissuillut puolustuspään tukipilari Kekkonen, aamun pelistä Jiri, loukkaantumisen takia vielä sivussa ollut Matikainen sekä punainen myssy-valtava pyssy riimittelyissä passissa töröttänyt Musti. Toiseen peliin saatiin Jiri mukaan, mutta vanha KMP kaksikko Riku&Juuso poistuivat ringistä. Maalivahdeista Eskelinen oli päivän harjoittelemassa ratsastamista auringon laskuun kuin Lucky Luke konsanaan..I'm poor lonesome cowboy...tätä voitte hyräillä siellä kotisohvilla ja miettiä Mikan varmaa tasakäyntiä pollen kanssa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Treenipeli ikämiehiä vastaan

Verkkotoimitus oli estynyt saapumasta paikan päälle tähän spektaakkeliin, mutta tulokset saatiin ottelua tuomaroineen ja nettiin ajottain kuvanneen J-P Heimolan toimesta. Kiitoksia kaikille osallisille!

lauantai 1. lokakuuta 2016

YT Jalpa & SB Raatti, Kuopio 1.10.2016

Kausi starttasi käyntiin missäpä muualla kuin Studentialla. Edellisestä kaudesta Segerin joukkue ei ollut juurikaan muuttunut. Sorjonen lähti opiskeluhommiin toiselle paikkakunnalle, Artulla kiekkohommat vie miestä eikä pääse mukaan ja Matikaisella on jalka rikki vielä toistaiseksi. Ja tietysti Kimmo kulkee omia polkujaan eikä tänäänkään mukana ollut. Myös Musti puuttui muiden kiireiden vuoksi.



Mutta hyvin saatiin sakkia ja aika optimina oli neljä pakkia ja kolme hyökkäysvitjaa. Näillä lähdettiin avauspisteitä hakemaan hieman muuttuneesta lohkosta. Tällä kertaa vastassa olivat mollivoittoisesta treenipelistä tuttu YT Jalpa sekä SB Raatti

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Vierailulla Lapinlahdella

Käväistiin vierailemassa Lapinlahdella sunnuntaina treenipelin merkeissä. Vitoseen tippunut SBL on tuttu porukka menneiltä kausilta ja ilmeisesti Kekkonen tämän spektaakkelin meille hommasi. Ja mukavahan näitä on pelailla vaikka vähän kauempanakin. Suht hyvä rosteri saatiin liikkeelle. Poissaolijoita Rinne, Tiksa, Riku sekä Vade ja maalivahdeista Paananen oli kotona.



Jahka Kokkos Hannu saapui paikalle tuomaroimaan, niin saatiin peli käyntiin. Suht tasaisissa merkeissä mentiin pari erää. Esitettiin ehkä parasta peliä siinä, että ei puskettu vaan pudoteltiin pakeille tarvittaessa. Muutenkin peli oli varsin hyvää ja erityisesti toinen erä oli meiltä vahva. Nähtiinpä myöskin Tupin mainio rankkari. Muista Segerin maaleista taisivat vastata Musti, Kekkonen huikealla vedolla sekä olikohan Anssi.

Tupin Ralph Lauren

Kolmanteen erään lähdettiin muistaakseni 5-4 tappioasemasta. Jotain tapahtui ja meiltä hajosi pakka etenkin henkisesti pahasti. Maaleja alkoi mennä helposti, palloa kuskattiin ja ylivoimahyökkäyksiä vyöryi joita ei juurikaan kahdessa ensimmäisessä erässä nähty. Näin hävittiin kolmas 3-0 ja koko ottelu lukemin 8-4. Paljon oli hyvääkin, mutta mentaalipuolella tuntuu meille olevan paha paikka jos pari kertaa heilahtaa omissa. Siinä on purtavaa vajaan kahden viikon päästä alkavaan sarjaan.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Treenipeli sarjanousijaa vastaan

Pelailtiin treenipeli sarjanousija YT Jalpaa vastaan omalla vuorolla. Ennen tätä spektaakkelia kuitenkin äänesteltiin tulevan kauden kapteeni ja Puppe vei näissä kinkereissä voiton edellisen vuoden tapaan yhdeksällä äänellä. Varakapteenina toimii Tupi neljän äänen saaliillaan ja yhdet merkinnät menivät Tiksalle ja Mustille. 

Itse illan peli oli varsin sekava esitys meiltä. Vastustaja sen sijaan esitti ajottain hyvin kypsääkin pallon liikuttelua ja käytti kenttää hyvin mm. pudotellen aina tiukassa paikassa pakeille. Segerillä sen sijaan mentiin vielä aika kesäterässä varsinkin ensimmäisessä erässä. Pallo poltteli ja nukahduksia tapahtui kentällä hieman kaikille. 4-1 taisi olla ensimmäisen erän jälkeen peli. 


Toisessa erässä vähän tsempattiin, mutta kuokkaan siinäkin tuli. Fysiikaltaan selvästi paremmat vastustajat osasivat liikuttaa palloa ja meillä oli ongelmia vähän jokaisella saralla. Etäisyydetkin tuppasivat kasvamaan ja ehkä joku veto lipsahti Mikallekkin helposti sisään tolppien välissä. 

Kolmannessa erässä ja etenkin sen ensimmäisellä kympillä tsempattiin koko joukkueena. Tehtiin pieniä muutoksia ketjuihin ja ne vaikuttivat toimivan kohtuullisesti sekä Mika poimi mainioita koppeja. Tämä erä hävittiin vähiten. Olisikohan ollut lopputulos 3x20min jälkeen jotain 11-4 vastustajalle tai ainakin sinnepäin. Pelailtiin vielä lyhyttä jatkoerääkin ja vieraille taisi mennä sekin.

Kiitokset Ossille ja Olalle tuomaroinneista sekä vastustajalle hyvästä treenipelistä. Jalpa tulee varmasti pärjäämään kaudella hyvin jos otteet on samanlaisia. Ehkä ainoa miinus vastustajalle oli sanottava suht reippaasta norsupallon käytöstä avauksissa vaikka jalka olisi riittänyt viedä lattiaakin pitkin pelivälinettä hyökkäyssuuntaan....

sunnuntai 28. elokuuta 2016

torstai 18. elokuuta 2016

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Treenit käyntiin

Kausi polkaistiin käyntiin tutussa salilla höntsäilemällä ns. ikämiehiä vastaan. Molemmissa joukkueissa oli aika paljon poissaoloja, mutta mukavasti saatiin tuntumaa isoon saliin kesätreenauksen jälkeen. Ja ajoittain näyttikin siltä, että tuntuma oli himpun hukassa.



Kamppailu päättyi aika perinteiseen All Stars -ottelumaiseen tulokseen. Kotijoukkue eli Seger oli tällä erää maalin parempi. Mitään suuria sankaritekoja tästä ei kuitenkaan salibandyn historiankirjoihin saatu...

perjantai 17. kesäkuuta 2016

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kuulumisia

Eipä ole kahta viikkoakaan, kun alkaa päivä lyhentyä ja se kertoo siitä, että kuumaakin kuumempi 4-divarin avaus on lähestymässä. No ei taida vielä otteluohjelmiakaan olla, mutta kyllä se sieltä tulee. Palataan kuitenkin vielä aavistus taaksepäin eli kauden paras pelaaja äänestettiin ja 2015-2016 sen vei nimiinsä ansaitusti Tuomas "Tupi" Nyyssönen. Toiseksi näissä karkeloissa tuli Miika "Miika" Paananen, hajaääniä meni usealle.

Sitten kohti tulevaa. Joukkue tulee pysymään likimain ennallaan. Ainoastaan opiskelujen vuoksi pois lähtevä Mikko "Sorjo" Sorjonen on varmasti riveistä poissa. Häntä tulee paikkamaan vanha tuttumme Petri "Pete" Rinne. Pete tuo joukkueeseen tulivoimaa sekä hyvää pelikäsitystä. Myöskin partakarvojen määrä ei vähene muuten nuorekkaassa joukossamme.



Uutta on myös jatkossa treenivuoron ajankohta. Paikka on sama eli Petosella Ylä-Pyörö, mutta nyt pelataan myöhäisillassa keskiviikkoisin klo 21-22.30. Vuoron ajankohta hieman jakaa mielipiteitä, mutta pääosin kaikki on olleet tyytyväisiä, koska maalausliike Karttunen areena tarjoaa mahdollisuuden pelata laadukasta 5 vs 5 peliä mukavalla parkettialustalla

Segerin taustalla myös tapahtuu sellainen muutos, että Mika "Mika" Eskelinen jää pois joukkueen "managerin" tehtävistä. SK Seger kiittää Mikaa hyvin tehdystä työstä. Eskelinen nähdään kuitenkin edelleen maalivahtina joukkueessamme ns. "rivijäsenenä". Jatkossa joukkueen asioista on päättämässä sekä yhteyshenkilönä Ismo "Ike" Tolonen. Mainittakoon kertauksena jälleen, että tämä mainio seuramies ja uskomattoman mukava kaveri on myös ainoa alkuperäisestä -99 perustetusta joukkueesta

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Tappio harjoitusottelussa

Kauden toiseksi viimeisellä vuorolla pelailtiin kiekkojaostoa vastaan jälleen treenipeli. Tai no kiekkomiehiä ja Jaspea (maalivahti) sekä erityisesti Mykkänen-Ismo-Häri-Hiltsi-Eppu -kentällistä vastaan. Pojat oli aika liekeissä eikä huonosti pelanneet kiekkomiehetkään. Sutisen Late tosin taisi tuhria ainakin kymmenkunta varmaa maalipaikkaa. Noh, ensi kerralla sitten...


Ehkä pitkä kausi verotti ja kovin terävää esitystä ei saatu aikaiseksi. Vierailijoita meilläkin oli pari ja ukkoa oli muutenkin salissa kuin meren mutaa. Taisi kolme kentällistä olla molemmilla. Ottelu noudatti aiemmista jäsentenvälisistä tuttua avoimien ovien iloista peliä. Joskin ensimmäinen erä mentiin maltillisesti 2-2. Lopulta valkopaidat veivät kamppailun lukemin 13-7. Aika vaikea on nostaa ainakaan keltapaidoista ketään erityisesti esille. Kiitokset kuitenkin kaikille paikalle olleille.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Tulevaa kohti

Verkkotoimitukselle on tullut tietoon tulevan kauden lohkojakoa ja kyllä, siellä Seger on edelleen 4-divarissa lohkossa 20 ja se on varmasti myös ainoa oikea paikka pelillisten esityksienkin perusteella.



Se mikä on myös ollut erityisen mukavaa, niin vaihtuvuus joukkueessa tulevalle kaudelle tulee olemaan varsin pientä. Tähän mennessä on ainoastaan yksi varma lopettaminen tiedossa ja siihenkin on vanha tuttu pelimies tarjolla tilalle. Ja mikä tärkeintä, niin molemmat maalivahdit jatkavat myös tulevalla kaudella. Hyvälle siis näyttää eli mennään kohti armotonta kesätreenausta!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Lopullinen sarjataulukko 2015-2016

Viidensiksi tultiin. Saapa nähdä avautuuko sillä paikka neloseen vai tuleeko putoaminen. Eiliseen turnausraporttiin vielä tässä täydentäisin Pupen ottamaa ehkäpä aavistuksen isompaa kapteenin roolia ja sitä kautta tuotua hyvää yhteishenkeä jolla vedettiin molemmat ottelut läpi.


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Apassit & SBL, Nilsiä 19.3.2016

Kausi huipentui Nilsiässä pelattavaan turnaukseen jossa oli luvassa aamupelit. Saatiin erittäin iskukykyinen joukkuekkin jalkeille, mutta likimain ihmeitä vaadittiin suoraan sarjapaikan säilyttämiseen. Vaikka pisteitä oltiin napsittu tasaisesti uhkasi putoaminen sarjapykälää alemmas lohkojakojen muuttumisen takia. Joskus yksittäisestä taistelijasta tuntuu, että liitossa on liikaa aikaa säätää näitä ja korjata suht hyvin toimivia vehkeitä. No kaipa tällekkin rumballe syynsä on...



Poissa olivat siis Matikainen, Jiri, Kimmo (?!?!?!) sekä Vade (toisessa turnauksessa, missä asenne?). Kolme kentällistä neljällä pakilla oli siis kasassa ja molemmat veskarit.

Treenimatsi Seger vs Welhot III 17.3.2016

Torstaina oli pelattu illalla turnaukseen valmistava treeniottelu samassa lohkossa pelaavaa Welhojen III joukkuetta vastaan. Verkkotoimitus ei ollut paikalla, mutta kuokkaan oli kuulemma heilahtanut n. 12-7 lukemin. Käytäväpuheiden mukaan parasta oli ollut keltaisilla alivoimapelaaminen

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Uusinta SB Halkoa vastaan

Omalla treenivuorolla pelattiin SB Halkoa vastaan uusinta kamppailu. Omia ukkoja puuttui lajinsa eli Tiksa, Kimmo, Puppe, Kekkonen, Late, Riku ja Matikainen. Maalissa pelasi varsin mainiosti tänään esiintynyt Eskelinen. Ja muistakaa äänestää Peeässän edustajistojen vaaleissa Mikaa numerolla 48.

Halko sai riveihinsä Jukka "6+0" Pellisen vahvistukseksi ja hyvin hän hyökkäyksiä pyörittikin. Siitä on muutama pallo verkkoihin mennyt, kun ensimmäisen kerran pelattiin vastakkain vuonna 2000 Pellisen hääriessä ex-Seger Aki Heikkisen kanssa Petosen Nallejen riveissä. No takaisin asiaan eli vastustajan veskari pelasi myös varsin hyvin. Pari ekaa erää tehtiin maaleja vuorotahtiin, mutta lopussa peli hävittiin kahdella maalilla lukemin 8-10

Asenne ei nyt oikein ollut mukana taaskaan hommissa vaikka ajottain vähän paremmalle näyttikin. Segeriltä voisi nostaa esiin pirteästi pelanneen Artun, veskari-Mikan sekä parin kassin miehet Jirin ja Vaden. Nyt on pari viikkoa aikaa kasailla päätä mukaan hommiin sillä siellä osastolla hävittiin ainakin tämä kamppailu...Tässä vielä tehot ammattimaiseen tyyliin kuvattuna hyvin tuomaroineen J-P Heimolan toimesta


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Sarjataulukko 5.3.2016

Tuttu viides sija kertoo tällä kertaa menoa karsintoihin. Viimeisessä turnauksessa parin viikon päästä Nilsiässä on paljon pelissä usealla joukkueella...


KallSi & KBC, Lapinlahti 5.3.2016

Toiseksi viimeistä turnausta lähdettiin pelaamaan ei Pertti Kurikan eikä Pertti Keinosen nimipäivänä vaan Vaittisen synttäreinä Lapinlahdelle. Sk Seger onnittelee atleettista urheilijanuorukaista!



Mukaan Matille ja Liisalle saatiin taas iskukykyinen orkesteri. Ainoastaan Ossi, Tiksa ja Matikainen olivat poissa sekä Eskelinen huilasi Paanasen kantaessa torjuntavastuun. Joukkueella oli alla parikin hyvää turnausta joissa peli oli parantunut roimasti syksyisestä väkisin puskemisesta. Myös vastustajilta olisi ollut tärkeä nipistää pisteitä sarjasijoituksen vuoksi. Mutta kuinkas kävikään...

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Treenipelissä vastassa SB Halko

SB Halko - Seger 5-8 (3x20min juoksevalla peliajalla)

Sorjo järkkäili Segerille treenipelin vitosessa pelaavaa SB Halkoa vastaan heidän treenivuorolleen. Eli päästiin pelaamaan pyhäpäivänä Martti Ahtisaaren koululle. Jos oli Iisalmessa tympeä matto, niin eipä se kummoisemmaksi muutu tuollakaan. Tuomariksi saatiin tuttu ja turvallinen J-P Heimola.



Peli oli ehkä yllättävänkin verkkaista. Toinen huomioon pistävä seikka oli kohtuullisen ravakka mailahäirintä mitä vastustaja harrasti. Segerillä pallo liikkui suht mukavasti ja paikkoja saatiin luotua. Maskipelaaminen oli tänään hyvää ja siitä erityismaininta Matikaiselle. Miika torjui myös varsin mainiosti. Joku lapsus eksyi joukkoon, mutta oli niitä kenttäpelaajillakin. Lopuksi pelattiin vielä jatkoerä n. 10min jonka vei vastustaja 1-0. Semmoset pelit oli ne ja kiitokset isännille. Keväällä kohdataan vielä uudestaan Segerin vuorolla. Tässä vielä tehot, kun Jaspe ne ystävällisesti merkkaili:

Eppu 2+1
Musti 2+1
Sorjo 2+0
Matikainen 1+1
Ike 1+1
Late 0+1
Puppe 0+1
Jiri 0+1

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Sarjataulukko 7.2.2016

Pykälä tultiin alaspäin. Tekemistä piisaa, että ollaan sijoilla 3-4 kauden lopussa...


RT & PSK, Iisalmi 7.2.2016

Kolmanneksi viimeistä turnausta lähdettiin pelaamaan pienen tihkusateen saattelemana Iisalmeen. Tällä kertaa siellä odottivat vastapelureiksi sarjan piikki sekä hännänhuippu. Se mikä oli erityisen positiivista viime aikoina, niin Segerin peliin oli löytynyt rentoutta ja myös maalihanat olivat viimein alkaneet avautua.



Mukaan saatiin melkein koko orkesteri. Toki muutama poissaolo: Matikainen ilmeisesti valmensi jokojoko-palloilijoita, Miika jäi kotiin veskareista Mikan pelatessa molemmat, Arttu oli hästäg jyystöhommat sekä Impiö...hei! nyt tiedettiin missä Kimmo oli. Koulussa oli siis hän. Mutta varsin hyvä miehistö saatiin näistä huolimatta kasaan peleille

maanantai 1. helmikuuta 2016

Treenipelejä

Seger on pelaillut tasaisen tappavaan tahtiin treenipelejä ikämiehiä (FBT Fishcock) vastaan. Osa ollaan hävitty, joku on tainnut tasankin mennä ja joku voitettu. Kamppailut on olleet lukemiltaan tähdistöottelu-tyyppisiä eli tyyliin 12-11. Vastustajalla on ollut usein riveissään VehVe X:n riveistä tuttuja pelureita sekä muitakin vierailijoita, mutta se on ollut hyvä lisä ja tuonut vauhtia peliin.


Tänään pelattiin taas ja kun kerrankin on tarkat tilastotkin saatavilla, niin laitellaanpa esille. Niistä ja illan tuomaroinneista sekä kuvista (katso lisää) iso käsi ja kiitos Jari-Pekka Heimolalle! Seger esitti tänään mukavan pirteitä otteita ja toistaiseksi maalinteon tuskat on hellittäneet sekä ilme on kirkastunut kauden loppua kohden...

Seger (mv Mika) -Ikämiehet (mv Miika) 12-7

Tehot/Seger :
Sorjo 4+1
Ossi 3+1
Tuomas 2+2
Ike 2+2
Anssi 1+1
Musti 0+2
Late 0+1

Tehot/Ikämiehet:
Hiltsi 2+2
Häri 2+1
Pete 1+1
Eppu 1+1
Lepi 1+1
Puppe 0+1

maanantai 18. tammikuuta 2016

Sarjataulukko 16.1.2016

Ja sarjataulukko näyttää tälle. Ehkäpä suurimpana yllätyksenä urheilulliseen ilmeeseen ja vauhdikkaaseen peliin verrattuna voidaan pitää PSK:n jumbosijaa...


lauantai 16. tammikuuta 2016

Ulma & Welhot III, Studentia 16.1.2016

Savoon oli saatu kunnon pakkaset, kun sarja pyörähti jälleen käyntiin Studentialla. Joulutauolle jäädessä oltiin sarjassa hieman ehkä yllättäenkin jopa sijalla kolme. Eniten yllättää korkeassa sijoituksessa se, että aika sekavaa peliä ollaan esitetty koko alkukausi. Toisaalta jokaisesta turnauksesta ollaan saatu pisteitä ja nopea tsekkaus tilastoihin kertoo edellisen täysin ilman pojoja jäädyn turnauksen olleen 18.1.2014 eli aika tarkalleen kaksi vuotta sitten.



Sepäs noista ja nyt tosiaan lähdettiin pelailemaan kahta ottelua ja nekin oli taas joku älypää sijoitellut klo 12 ja klo 16. Ei näin...Paikalle saatiin kuitenkin suht mukavasti porukka. Mainittavia poissaolijoita: Vaittinen, Tiksa, Late (aamun peli) sekä Impiö josta ei taaskaan kukaan tiennyt mitään