lauantai 4. lokakuuta 2014

VehVe X & SBL 4.10.2014

Ja taas oli se aika vuodesta, kun aloiteltiin pelihommia mahtavassa nelosdivarissa. Muutoksia oli jonkun verran edelliseen kauteen. Yleisellä tasolla lohko oli vaihtunut ja nyt pelattiin samaa sarjaa Apassien, Lapinlahden jne. kanssa. Näinpä matka vei Iisalmeen punalamppu Lappalaisen ja Juakko Teppo Kokkos Hannun pitäjään. Näköjään trendinä on jättää kolme peliä ottelujen väliin mikä ei kyllä ainakaan itseäni villiin liukutuuletukseen polvillaan saanut. No meneehän se päivä yläsavossakin toki



Segerin sisällä oli aika isojakin muutoksia koettu. Välivuodella, toiseen joukkueen siirtyneenä tai lopettaneina tukku pelimiehiä. Jaspe, Rinne, Lepi, Lankinen, Laakkonen ja Räsäsen Japi jättivät isot aukot vakiokalustosta. Segerin joukkuetta kasattiin kesän aikana ja tilannetta väritti "ei osaa sanoa vielä" tapaukset. Sen vuoksi aivan hulluna sakkia ei rekrytoitu ettei käy se tilanne, että sakkia joudutaan likimain viltissä pitämään, ei sekään oikein ketään palvele. Optimi pelitilanteessa on kuitenkin veskari + 13 kenttäpelaajaa. No ukkoja saatiin ja voidaan puhua hyvistä pelimiehistä. Puppe ja Late tulivat Salvasta, Vänttisen Simolla oli vissiin Apassit taustaa viime vuosilta, Häri toi taitoa nuorena miehenä ja Mustonen kokemusta. Paanasen Miika toi Räsäsen jättämään aukkoon täytettä vähintään saman verran. Harmillisesti nämä jahkailevat kaverit sitten eivät jatkaneet tai tulleet sekä yhden nuoren hyvän pelimiehen kohdalla kaukistreenit sattuivat omien kanssa samaan aikaan ja näin jäi pois. Nyt olisi vielä pari 1-2 pelimiestä ehkäpä hakusessa, että riittää varmasti jalkaa kaikkiin peleihin. Lauantaina ei toiseen oikein riittänyt. Nyt oli turnauksesta poissa Ossi, Late ja Vade sekä toinen veskari Mika.

Mutta se näistä yleisistä. Kausi käyntiin Iisalmessa ja alkuun toki perinteinen ETYJ:n tarkkailijoiden valvovien silmien alla suoritettu kapteenin vaali ja edelliskauden tapaan nauhaa kantaa Impiö allekirjoittaneen ollessa varalla. Hyvä näin, koska joukkue tarvitsee aktiivisen hyvän kapteenin ja sitä Kimmo nimenomaan on!

VehVe X - Seger 3-3
Ensimmäisessä pelissä oli vastassa tuttu Vehve. Seger lähti pelaamaan tiukkaa puolustuspeliä kolmella hyökkäysvitjalla ja kolmella pakilla. Tässä onnistuttiin mainiosti ja saatiin peli jäädytettyä varsin mallikkaasti ja iskettyä vastaan. Valitettavasti vain vajaan neljän minsan kohdalla Ulmanen sai pomppupallon itselleen ja maskin takaa pääsi yllättämään Paanasen. Peliä jatkettiin suht tasaisissa merkeissä ja läpi ottelun ball possession oli Vehvelle 64/36. Joensuun pelikentiltä tutun Reinikais Jarin ja legendaarisen Juakko Tepon viheltäessä vapareita minne suuntaan sattuu, niin erän loppuun saatiin tasoitus kuitenkin värkättyä Härin toimesta.



Toinen erän alku oli oikeastaan toisinto ensimmäisestä. Vehve iskin alussa johtoon Reinikaisen maalilla, mutta Anssi heilautti perinteisesti vasemmasta laidasta nousten pallon yläseen 24 minsan kohdalla. Vehvelle saatui siinä vähän musta hetki, kun Sorjonen pääsi viemään Segerin 3-2 johtoon omalta maalilta haiskahtaneelta tilanteesta. Muuten erässä pelattiin aika väritöntä peliä. Vastustaja laukoi aika paljon, mutta kaukaa tulleet vedot Miika poimi varmasti kuin vietnamilainen marjanpoimija



Kolmannessa erässä ehkä aavistuksen alkoi jalka painaa ja valkeapaidat saivat peliä paremmin haltuun. Silti puolustettiin hyvin ja näytti, että se riittää täysiin pisteisiin. Valitettavasti kuitenkin puolustuksessa sattui vahinko pomppupallon kanssa ja tästä rokotti Vehve pelin tasoihin. Taisivat lopussa käyttää palloa ylärimassakin, mutta 3-3 oli aika oikeutettu ja oikea tulos tästä.

Tehot:
Anssi Gustafsson 1+1
Harri Niskanen 1+0
Mikko Sorjonen 1+0
Janne Puustinen 0+1
Sami Toroi 0+1

Seger - SBL 3-5
Ensimmäisessä pelissä tuli jobinpostia, kun Pudelta meni polvi ja näyttäisi olevan pitkän pätkän poissa. Sorjosen jalka ei ole kuin yhden pelin kunnossa ja näin oli toisesta pelistä pois samoin kuin Vänttisellä oli menoa. Oltiin siinä tilanteessa, että kolmella pakilla ja kahdella vitjalla lähdettiin liikkeelle. Ja miten sen nyt sanoisi, niin ihan parhaita juoksukoneita ei meiltä nyt kahteen kenttään riittänyt

Sepä näkyi sitten tässä ottelussa heti alusta asti. Tosin johtoon päästiin heti Anssin tarjoillessa maalintakaa loistavan passin Hiltsille, josta maanuoliainen verkkoon. SBL kuitenkin kuittasi tilanteen nopeasti Huttusen maalilla. Erän loppuun vielä osui Salo vaikka kuinka "sääntöjen rajamailla" painoin tämän mailaa vasten tonttia. Oltiin pahasti jäljessä eikä saatu peitettyä vetoja. Jalossa painoi pelitauko, muovimatto, aurinkotuuli, Ukrainan tilanne sun muut jutut ja sen näki.



Toisessa erässä kaveri rokotti kahdesti vieden jo 4-1 karkuun Iisalmen ghettoalueet. Mustonen kuitenkin erän loppuun onnistui kaventamaan maalilla joten vielä oli saumaa kolmannessa. Vähän vaan oli flegmaattista perässä juoksemista ja eritoten koko päivän oli avauspeli ihan karmeaa katsottavaa. Siihen jää nyt tulevalle kahdelle viikolle eniten petraamista. Puijon rinteiltä voi olla vähän hitusen lyhyt aika hakea nopeutta eli koetetaan parantaa sitä mitä parannettavissa on

Kolmannen erän kiri sai tylyn lopun, kun Litmanen, ei se kuuluisa kuitenkaan, iski 5-2 lukemat. Lopussa saatiin Kimmon puhuttelun jälkeen vielä draivia päälle. Häri pääsi iskemään maailmanluokan syötöstä keskeltä pallon vasempaan ylänurkkaan. Mutta siihen se kiri valitettavasti jäi. Jalalla hävittiin tämä peli

Tehot:
Niko Hiltunen 1+0
Harri Niskanen 1+0
Mikko Mustonen 1+0
Anssi Gustafsson 0+1
Ismo Silvennoinen 0+1
Ismo Tolonen 0+1

Summa summarum:
Kolme kentällistä tarvitaan miehiä peleihin hyökkäyspäähän, piste. Veskariosasto on kunnossa ja Vänttinen & Puppe olivat herroja ja hidalgoja etenkin ensimmäisen pelin puolustuksessa. Pupen itseluottamuksella voisi Arttu Wiskari lähteä pokaamaan Janina Fryta baaritiskiltä. Pitää nyt kuitenkin muistaa, että meillä on joukkue uusiutunut paljon ja tässä vasta opetellaan pelaamaan yhdessä. Nyt koetetaan saada pelimies tai pari lisää vielä ja ollaan valmiimpia tulevaan omaan turnaukseen. Siellä ei todellakaan ole helppoja pelejä luvassa vaikka juoksukilpailuja niistä tuskin tulee. Vastassa nimittäin Apassit ja Kriisi....

2 kommenttia:

  1. Kiitos Ike raportista. Kovasti on sitä ooteltu. Jalat jää tänne mutta maha tulee Suomeen.

    P.S. Kivasti yleisöä��

    Terv. Nro 8/18

    VastaaPoista
  2. Älä jätä jalkoja sinne, niitä tarvitaan!

    VastaaPoista