lauantai 29. marraskuuta 2014

Ulma & RT Studentia 29.11.2014

Nelosdivarin karjavankkurit pysähtyivät seuraavaksi Studentialle eli Orcs oli tällä kertaa vastuullisena suuren urheilutapahtuman järjestelyistä. Edellisessä turnauksessa oli vähän uupeloa miehistä eikä niitä liikaa nytkään ollut. Kuitenkin ensimmäiseen otteluun saatiin kolmet laituriparit höystettynä parilla sentterillä ja pakkiosastolla huhkittiin kolmen miehen voimin. Molemmat maalivahdit oli remmissä mukana. Poissaolijoista mainittakoon Hiltsi koulukiireiden vuoksi, Vaittinen oli jotain vartioimassa kuin sotamies Räikkönen vääpeli Körmyissä, Simolla oli selkä rikki ja Impiö oli jossain herra ties missä.



Mutta niillä mennään ketä on ja ihan mukavasti oli sakkia kuitenkin. Kausihan on lähtenyt käyntiin pari pistettä per turnaus ja vähintään tämä oli tavoitteena tänäänkin...



Seger - Ulma 16-8
Ensimmäisessä kamppailussa oli vastassa Iisalmelainen perinteikäs Ulmalan nuoriseura. Seura ei muuten sen kummemmin tuttu ole, mutta aina on mukava läppää heittää punalamppu Lappalaisen kanssa. Miksun kanssa muutamia vuosia yhdessä tahkottiin Säyneisen Salvassa 2-4 divareita ja mielettömän mukava huippujätkä kyseessä. Etenkin takavuosina myös äärimmäisen kova maalinsylkijä josta lisänimikin juonensa juurtaa. Mutta nyt ei ollut Miksu saanut ukkoja mukaan kuin 6 kappaletta itsensä lisäksi kentälle joten odotettavissa oli varsin hidastempoista peliä.



Ja sellaistahan se olikin. Ja maalirikasta! Osumia tuli niin paljon, että laitan tässä jonkinlaisen yhteenvedon eristä. Eli ensimmäinen vartti meni suunnilleen niin, että alkuun Ulma pääsi johtoon ja viljeli "pitkää päätyyn ja tohinalla perään" -ratkaisuja. Seger pelasi näissä ajottain varsin löysästi ja erä voitettiinkin vain 5-3. Segerin osumat jakaantuivat varsin tasaisesti erinäisille pelimiehille

Toinen erä sitten ratkaisi ottelun. Se meni kotijoukkueelle 7-2. Segeriltä tehokkain oli Häri erän parilla osumalla. Muuten tässä lähinnä mentiin tunnelmissa jossa Ulman pelurit kyttäsi vastaiskuja ja sellaisen saatuaan pelottavankin hyvin onnistuivat. Jotenkin pelin sisäiset rytminvaihdokset olivat ainakin allekirjoittaneelle suurta myrkkyä.

Kolmas erä olikin sitten tasaisempaa joskin 4-3 sekin Segerille. Erän hahmona Mustosen Mikko parilla osumalla. Vastustaja alkoi jo suht aikaisessa vaiheessa säästellä toiseen otteluun eikä tässä mitään kovin ihmeellistä vääntöä nähty. En muista, mutta ehkä kyseessä oli Segerin historian runsasmaalisin ottelu. Ainakin voitettuna osapuolena. Ehkä puheenjohtaja ja kaikkien huippujätkien esi-isä Sutis Teme tämän tietäisi ja osaisi heittää vastauksen kuin apteekin hyllyltä.

Tehot: 
Harri Niskanen 3+3
Marko Puustinen 1+4
Anssi Gustafsson 1+3
Ossi Nuutinen 3+0
Mikko Mustonen 3+0
Lassi Antikainen 1+2
Mika Tirkkonen 2+0
Sami Toroi 1+1
Ismo Tolonen 1+1
Petri Rinne 0+1

RT - Seger 7-5
Toisessa kohtaamisessa oli vastassa Rökäletappio eli Rökis Siilinjärveltä, perinteikäs orkesteri. Joukkueen peliä oli katseltu jo aiemmissa turnauksissa, että pojilla tossu liikkuu kivasti ja ei ole ihme, että majailevat sarjan kärkipäässä. Meidän rosteriin tuli vähän vajausta, kun Häri joutui poistumaan ja vaihdettiin kuviot kahteen täyteen kentälliseen. Edellisessä pelissä torjunut Mika vaihtui Paanaseen. Siinäpä ne suurimmat muutokset



Kamppailu alkoi mahdollisimman murheellisesti, kun Rökis pääsi iskemään Venäläisen toimesta pallon tarkasti etuyläseen jo ajassa 0.38. Taisi olla ensimmäinen veto eikä Miika sille mitään voinut. Erän alkua mentiin Rökis komennossa eikä oikein meinattu päästä peliin mukaan millään. Eikä myöskään päästy vaan Eskelinen iski hyökkääjän jaloista keskisektorilta pallon alanurkkaan. Reilu minuutti ja taas soi Kukkolan toimesta. Vähän oli pelättävissä, että mitenkähän tässä käy. Tunnelmat oli kuin 75 vuotta sitten poteroissa, kun Uraa! -huudot alkoivat idän suunnalta rintamalinjalta kuulua. Onneksi erän loppuun Late sai survottua kavennuksen ja kaksi takana tauolle



Toinen erä alkoi taas huonosti. Palloa kaiveltiin melkein heti Paanasen takaa. Osuma Soinisen nimiin. Peliin päästiin kuitenkin hiljalleen mukaan ja pirteästi pelannut kaima Silvennoinen survoi maalin edustalta eroksi jälleen kaksi maalia. Tiksa iski melkein perään ja näytti, että saadaan kunnolla kiriä päälle. Harmi vaan, että taas lipsahti keskialueelta maanuoliainen omaan verkkoon vain 17 sekuntia myöhemmin. Kuitenkin siedettävässä 5-3 tilanteessa tauolle ja peliä oli saatu hiljalleen jopa haltuunkin



Kolmannessa taisi Eskelinen survoa vanhanaikaisen ajassa 34.00 ja siinä taisi olla osittain pelin kulminaatiopiste. Kaveri kyllä viimeisteli kovalla prosentilla, siitä hattua ylös. Viimeisellä vitosella kuitenkin saatiin kova kiri päälle Mustosen ja mielestäni yhden päivän positiivisimmista yllättäjistä eli Silvennoisen osumilla. Veskaria pois, mutta se kostautui Lapveteläisen tyhjiin viimeistelemään osumaan. No se ei pelaa joka pelkää. Oli todella hyvä ja rehti kamppailu. Näitä on mukava läpsiä, koska riittää vauhtia ja on kovuutta. Voittoon asti ei meillä eväät olisi riittäneet, mutta tasuri ei olisi oikeusmurha ollut

Tehot:
Mikko Mustonen 2+0
Ismo Silvennoinen 1+0
Mika Tirkkonen 1+1
Lassi Antikainen 1+1
Marko Puustinen 0+1
Ossi Nuutinen 0+1

Loppulöpinät:
Pari pistettä, ihan let's go. Tuomarit oli tänään hyviä, siitä heille kiitos eli Lehtoranta, Stranden ja uusi tuttavuus Mustonen. Segerin peli on mennyt eteenpäin ja nyt alkaa jo pallokin vähän liikkua. Vielä on paljon parannettavaa, mutta varsin hyvin tänään Rökäletappio jo haastettiin. Vielä kerran pelataan ennen joulua ja sitten summaillaan missä asetelmissa lähdetään kevätkaudelle...



Niin joo ja kiitos Mikalle kuvauksesta toisessa pelissä. Kuvia jäi arkistoon mukava määrä...

11 kommenttia:

  1. Musti teki kaksi toisessa pelissä, ei sillä kuka näitä laskee? ;-) 99 syötti :-D

    VastaaPoista
  2. No perskeles, pöytäkirjassa on 77 1+1 ja 74 eli Tiksa 1+1, syöttikö se Tiksa sen toisen osuman?

    VastaaPoista
  3. Joo karvattiin kahdestaan ja siitä tein ekan. Toisen sisäälyönnistä.

    VastaaPoista
  4. Oliko se viimeinen sun tekemä eikä Ismon? Eli sulla pitäisi olla 2+1 ja Ismolla 1+0 vai joku muu mikä..

    VastaaPoista
  5. En tunnusta kuin 2+0, joo viimoinen pitäisi olla mun..

    VastaaPoista
  6. Eihän ne dumarit nyt voi millään hoksata kaikkia pisteiden tekijöitä kun on muutakin mietittävää ��

    VastaaPoista
  7. Musti teki viimesessä erässä 2 börsää. Syötin 6-4 maalin. Karvauksesta meni pallo Mustin lapaan. Sitten vasemmasta laidasta 7-5 maali Mustille. En ollu mukana tilanteessa, mutta maali piirtyi verkkokalvolle.

    Tiksa oli Mustin lisäksi liekeissä tänään. Viimenen oli hyvä peli!

    Terv. O

    VastaaPoista
  8. Jos joku osaa sanoa kuka syötti Laten ekan maalin, niin sitten nämä saadaan kuntoon. Sinne on Musti merkattu syöttäjäksi...

    VastaaPoista
  9. Nyt on päivitetty. Jos jollekkin jäi tunnelma ettei ole oikein niin yhteyttä ja korjaillaan taas...pöytäkirja etenkin ekasta pelistä oli tänään taas aika mielenkiintoisesti täytetty :)

    VastaaPoista