sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Apassit II & SB Raatti, Studentia 5.3.2017

Aika syvissä vesissä on uitu ja tänään oli tarkoitus lähteä hakemaan sitä kuuluisaa uutta nousua kuin 2000-luvun alussa Pupen mökillä grillin ääressä puoliltaöin. Kauden kahdesta viimeisestä turnauksesta tämä oli ennakkoon helpompi ja pisteitä olisi pakko saada...



Mukaan saatiin penkin taakse myös pitkäaikainen Seger-pelaaja Jari-Pekka Heimola ensimmäiseen otteluun. Muuten oltiin liikkeellä viidellä pakilla ja kahdella hyökkäyskentällä. Torjuntavastuu oli Paanasella. Poissa olivat siis Jiri, Eskelinen, Tiksa, Anssi ja Kimmo


Seger - Apassit II 7-10
Apasseilta otettiin Sonkajärvellä rumasti kuokkaan ja revanssia haettiin. Tarkoituksena oli pitää poissa tehoilta Henri Holopainen, joka viimeksi taisi viisi osumaa iskeä. Ylipäätään haettiin hyvää peli-ilmettä ja kurinalaisuutta.

Tässä osittain onnistuttiin ja osittain ei. Apassit viimeistelivät todella kovalla prosentilla paikoistaan. Framille voisi nostaa Holopaisen Kerkon ylivoima-osuman yläpeltiin, Holopaisen neljä maalia (yksi saatiin karsittua edellisestä) ja vedot tuntuivat hällä uppoavan paikasta kuin paikasta.



Segeriltä puolestaan Riku ja Pete olivat kuumina ja samoin sentterin tontille siirtynyt Vade. Segeriläisittäin oli parasta antia kiri 5-1 tappiolta vielä tasoihin, mutta sekin kuitattiin lopulta heti suoraan aloituksesta lähteneestä vedosta. Parempi voitti ja jos me päästetään likimain aina about kymmenen omiin, niin ei se hyvälle näytä. Hyvää oli kuitenkin ajottain tehokas vastahyökkäyspeli jossa taidettiin pistää neljä maaleista ilmasta sisään. Myös Late oli pelipäällä ollen hyökkäjistä tehokkain. Jaspe toi valmennuksen kautta hyvää tekemistä otteisiin, mutta ei vaan riittänyt vaikka tarjottiin kyllä pisteitä tästä

Tehot:
Lassi Antikainen 2+1
Riku Mannikainen 1+2
Petri Rinne 2+0
Tuomas Nyyssönen 0+2
Marko Puustinen 0+2
Ossi Nuutinen 1+0
Miika Vaittinen 1+0

Raatti - Seger 8-5
Raattia vastaan avattiin kausi 6-6 tasurilla ja ottelu oli aika rauhallinen vauhdiltaan. Sille tuntui tämäkin aluksi. Ensimmäinen eräkin mentiin 1-1 ja homma oli ihan suht hyvin lapasessa. Pikkaisen oli kuitenkin hävinnyt hyvä tekemisen meininki mitä ensimmäisessä oli.


Toisessa erässä sitten hävittiin peli ja sen vei Raatti 5-1. Homma taisi lähteä siitä, kun Juuson jalasta kimpoili pallo omiin. Välillä tuntui muutenkin, että kaverille on maalien tekeminen kovasti helpompaa. Ja sille se on tuntunut koko kauden. Eikä tästä nyt omia veskareita olla syyttämässä. Jotain meillä klikkaa pahasti. Yksi on tietty, että pelivauhdissa ei oikein pysytä mukana. 

Kolmannessa lähinnä pelailtiin vaikka vähän kiriäkin saatiin. Mutta ei riittävästi kuitenkaan. Erä voitettiin, mutta se ei paljoa lohduta. Tästäkin pelistä voisi Segeriltä nostaa esille Laten, Vaden, Rikun&Peten ja ei voi väheksyä kiriä aloittanutta Paanasen tekemää maalia. Niitä ei veskareilta kovin usein nähdä. Pojoja tarvittiin kipeästi, mutta euroviisupisteille meni...

Tehot:
Lassi Antikainen 2+0
Petri Rinne 0+2
Miika Paananen MV 1+0
Riku Mannikainen 1+0
Miika Vaittinen 1+0
Ossi Nuutinen 0+1
Mikko Mustonen 0+1

Loppulöpinät:
Vaikeaksihan se meni. Taitaa olla aika teoreettiset jo mahdollisuudet päästä karsintoihin ottaen huomioon, että viimeisessä turnauksessa on kovat joukkueet vastassa. Kyllä se vaan pallopeleissä on jyrkästä alamäestä vaikea oikaista konetta uuteen nousuun. Tekemisen vaikeus huokuu koko joukkueesta ja näissä momentumeissa ei hirveitä takaiskuja tarvita, kun selkäranka naksahtaa. Musertavinta on ollut läpi kauden, että juuri kun päästään peliin mukaan, niin tulee joku puolihuolimaton tilanne mistä verkko soi.

Tänään juteltiin vähän tulevastakin kopilla ja mukava oli kuulla, että mahdollinen sarjatason pudotus ei ole mikään maailmanloppu. Ja vähän olisin huolissani jos se nelikymppisille ukoille olisi. Katsellaan seuraava turnaus nyt ja mietitään mitä sitten tehdään, mutta positiivisen yllättynyt olin jatkohaluista mitä ilmeni usealla pelaajalla alkoipa pelit syksyllä vitosessa tahi nelosessa. Seger on kuitenkin varsin perinteikäs seura ja toiminnan olisi hyvä jatkua. Yksi asia kuitenkin muuttuu ja nämä pidemmät otteluraportit loppuvat tähän kauteen. Ainakin nykyisen kirjoittajan toimesta...

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti