lauantai 3. lokakuuta 2015

PSK & RT, Petonen 3.10.2015



Kausi starttasi tällä kertaa Petosella Pyörön koululla. Paikka on mukava ja tietenkin tuttu pelata, melkeinpä siellä mieluummin läpsii kuin Studentialla. Seger uudistui kaudelle erittäin paljon. Huomattavaa on ollut valmistautumisessa sitoutumisen hyvä taso. Porukkaa on piisannut treeneissä. Nytkin saatiin turnaukseen kolme hyökkäyskenttää ja viisi pakkia. Poissa ainoastaan Arttu, Kekkonen ja Matikainen.

Seger - PSK 6-4
Ensimmäisessä pelissä vastassa oli vitosesta noussut PSK. Nuoria miehiä oli tullut pelailemaan vajaa kymmenkunta. Meillä pistettiin Eskelistä maaliin ja lähdettiin pelaamaan tiukkaa viisikkopeliä. Siinä onnistuttiin erittäin hyvin ja ensimmäinen erä vietiinkin 5-1. Ykköskenttä Tupi-Late-Tiksa oli vahviten esillä ja Ossi komppasi. Vastustaja pelasi ehkä vähän turhankin varovaista peliä liikkeeseensä ja taitoonsa nähden.



Tähän tuli korjausta ja toinen erä sitten menikin vastustajalle 3-1. Eskelinen piti meitä pystyssä, kun ottelussa ote siirtyi vastustajalle. Segerin ainokaisen iski ylivoimalla Tupi komeasta Laten syötöstä takatolpille. Sitä voi ihailla täältä (kiitos Jari-Pekka Heimola): https://www.youtube.com/watch?v=YQwqPB2CVUY 

Kolmas erä sitten lähinnä puolustettiin ja Mikan loistopelin ansiosta lisäosumia ei nähty. Joskaan ei kyllä onnistuttu mekään. Keltaisilla ottelussa parastaan esittivät aina pirteä Tiksa sekä Ossi hyökkäyspäässä. Eskelinen myös pelasi ehkä parhaan pelinsä Seger paidassa ollen todellakin mies paikallaan

Tehot:
Tuomas Nyyssönen 2+1
Ossi Nuutinen 2+0
Mika Tirkkonen 1+1
Lassi Antikainen 1+1
Marko Puustinen 0+1
Mikko Sorjonen 0+1
Anssi Gustafsson 0+1

Seger - RT 2-6
Tunnin tauon jälkeen vastaan asteli vanha tuttu RT. Edelliskaudella jo kova Rökis ei ollut heikentynyt tippaakaan kesän mittaan vaan todella iskukykyinen nippu oli vastassa. Ensimmäinen erä pysyttiin hyvin mukana. Paananen oli vaihtunut maaliin ja otti hyviä koppeja. Tosin poikkeus sääntöön tuli heti ensimmäisessä vaihdossa kun helähti omissa. Sen jälkeen oli luukut kiinni loppuerän ja ex-KMP pelurit Juuso & Riku väsäsivät hienon maalin jossa J laittoi pitkän roikun jonka R pyöräytti ilmasta sisään. Haisi treenatulta kuviolta...



Toisessa erässä Rökiksen paremmuus tuli esille vaikka varsin ehjästi pelattiin. Hyökkäyspäässä jäi meille eniten tekemistä. RT iski kolmesti ja meille ainoastaan voimahyökkääjä, voisiko käyttää jopa termiä rouhija, Oinonen osumallaan maalinedustalta. 3-1 kuokkaan erässä ja 2-4 tappiolta kolmanteen

Kolmannessa oli tiukka kiri menossa ja peli oli varsin hyvin hallussa. Kuitenkin ajassa 42.35 Pentikäinen katkaisi sen lyömällä kaaripallon ulos tulleen Miikan längistä sisään suoraan ilmasta. Yksi vastahyökkäys heti perään ja peli oli taputeltu. Rökis oli parempi, mutta huonoja ei oltu mekään. Hyökkäyspään pelaamiseen meillä jäi paljon tekemistä sekä perinteisesti avauspeliin.

Tehot:
Riku Mannikainen 1+0
Jiri Oinonen 1+0
Juuso Miettinen 0+1
Mikko Mustonen 0+1

Loppulöpinät:
Kausi avattu. Sama kaiku on askelten kuin viime vuonnakin eli voitto ja tappio. Mutta mukava on pelata tässä porukassa. Henki on todella hyvä. Tästä on hyvä jatkaa kohti Sonkajärven turnausta. Toimitus odottaa innolla millaiseen saliin siellä päästään lätkimään....Hei niin joo ja tuomarit. Niistä aina toivotaan palautetta. Hyvin vihelsivät, ei valittamista. Eikä kyllä uudet soveltamislinjat säännöissä näkyneet, ehkä niihin ei sitten ollut tänään tarvetta.

4 kommenttia:

  1. Sonkajärvellä odottaa pikkuinen sali ja todella hyvin kimmottavat laidat

    VastaaPoista
  2. Paljonko tuo eka peli oikein päättyi? 8-6 vai 6-4? Vrt tulos ja teksti.

    VastaaPoista
  3. 8-6 päättyi. Olen näköjään katsonut maalit väärin pöytäkirjasta ja lipsahtaneet tekstiin myös. Korjailen illalla tekstiä. Pahoittelut...

    VastaaPoista
  4. Eikun 6-4 päättyi. Tätä se on vauva-arki taas eli silmät ristissä mennään ja vastuu on kuulijalla

    VastaaPoista