Kausi on nyt taputeltu ja tuli putoaminen vitoseen. Selittelyille ei kauheasti sijaa jäänyt eikä sellaiseen nyt lähdetä. Joukkueella oli täytettävänä kausikysely ja selvästi siellä nousivat esille tutut teemat. Meillä ei ollut selkeää pelitapaa, selkeää johtamista ja johtuen pitkälti näistä koettiin joukkuepeli ehkäpä heikoimpana lenkkinä. Ja näin varmasti olikin.
Hyväksi koettiin joukkuehenki ja se on totta. Jos muistellaan vaikkapa muutamia alueen legendaarisista takavuosien porukoista, niin tällaisen kauden jälkeen ei mustat silmät olisi olleet kaukana. Tämä me osattiin hyvin eli ei riidelty juurikaan keskenään vaikka peli ei kulkenutkaan.
Näistä otetaan opiksi ja korjaavat peliliikkeet suunnitteluineen ovat menossa. Lisäksi suht kova paluumuuttaja saadaan Segeriin, kun yksi joukkueen kaikkien aikojen kovimmista senttereistä eli
Harri "Häri" Niskanen palaa
viiksineen tekemään tuhojaan. Häri omaa aivan jäätävän pelikäsityksen ja heikkoja puolia on ylipäätään vaikea löytää. Lisäksi myös välivuodella ollut
Arttu "Vesu" Vesterinen on menossa mukana tulevalla kaudella. Vanhoista valtaosa jatkaa, muutaman kanssa vielä neuvottelut aloittamista vaille valmiina
Palataan kuitenkin vielä lyhyesti viime kauteen ja nostetaan jalustalle huikeat
23+12 = 35 tehot kaudella naputellut
Tuomas "Tupi" Nyyssönen. Mahtava suoritus!! Sitä toki hieman varjostaa, että muulla porukalla ei ihan pystytty vastaamaan samalla mitalla, kun kakkospaikan vei
Lassi "Late" Antikainen 20 pistettä vähemmän kasattuna. Laten tulosta ei voi kuitenkaan väheksyä vaan tappavan tehokkaasti on sentteri pisteitä naputellut kaudesta toiseen. Kolmannen sijan (12 pistettä) jakoivat
Anssi "Anssi" Gustafsson,
Miika "Vade" Vaittinen sekä
Petri "Pete" Rinne. Pääroolinaan puolustajaa pelaavista
Marko "Puppe" Puustinen oli ykkönen 1+10 tehoillaan.
Miika "Miika" Paananen teki messevät 1+3 tolppien välistä, ei huoooooono sanoisi Jorma tähän.
Nyt on katseet jo kauteen 2017-2018. Kiitokset yhteistyökumppaneille ja treeneissä vierailleille kuluneesta kaudesta!